MyBlush tarina
Kaikki alkoi pienestä haaveesta – ajatuksesta, että vaatteiden myymisellä voisi olla suurempi merkitys. Ne voisivat tuoda iloa, itsevarmuutta ja yhteisiä hetkiä, ja samalla tukea suomalaista osaamista ja kestävää ajattelua.
Olen työskennellyt alalla vuodesta 2009 ja saanut kulkea monessa roolissa – myyjänä, tiiminvetäjänä, kouluttajana ja maajohtajana. Matkan varrella olen saanut tutustua uskomattoman taitaviin ja inspiroiviin naisyrittäjiin ja lämminsydämisiin asiakkaisiin ympäri Suomen ja rajojemme yli. Näiden kokemusten kautta olen oppinut, mitä suomalainen asiakaspalvelu ja yrittäjyys parhaimmillaan ovat: rohkeutta, aitoutta ja rakkautta tekemiseen.
Vuosien aikana olen oppinut, mitkä vaatteet istuvat suomalaiselle vartalolle, ja millainen materiaali tuntuu hyvältä ja kestää myös pesukoneen draamaa sekä käytön rakkautta. Samojen vuosien aikana kasvoi tunne siitä, että haluan antaa työlleni vielä suuremman merkityksen. Haave jostain omasta, aidosti merkityksellisestä, alkoi hiljaa itää.
Se, mikä alkoi pienenä unelmana, kasvoi mahdollisuudeksi ja lopulta todellisuudeksi, joka ylitti kaikki odotukset. Tänään saan olla osa tiimiä, joka suunnittelee ja valmistaa vaatteita, jotka tehdään 100 % Suomessa – rakkaudella ja ammattitaidolla.
Blushin tuotteet valmistaa suomalainen yrittäjä huolella ja rakkaudella laadukkaista materiaaleista. Vaatteitamme voi hankkia taitavilta Blushin brändilähettiläiltä – pukeutumisen, mitoituksen ja Blush-malliston ammattilaisilta, jotka auttavat löytämään juuri sinulle sopivat vaihtoehdot.
Minä ja koko Blush-tiimi olemme suunnattoman ylpeitä tästä konseptista.
Haluamme murtaa myytin siitä, ettei kotimainen voisi olla kaikkien saatavilla. Me uskomme, että kaunis, laadukas ja vastuullisesti valmistettu vaate kuuluu kaikille.
Blush sai alkunsa halusta luoda jotakin, joka yhdistää naisia, hetkiä ja hyvää oloa. Haluamme, että vaatteemme saavat naiset tuntemaan olonsa kauniiksi, itsevarmoiksi ja aidosti omiksi itsekseen, ja että niitä kannetaan ylpeydellä. Toivomme myös, että niiden ympärille syntyy lukemattomia lämpimiä hetkiä – täynnä naurua, läheisyyttä ja ystävyyttä.
Olen ylpeä koko Blush-tiimistä suunnittelusta toteutukseen. Tämä on meidän yhteinen tarinamme. Tarina unelmasta, joka muuttui todeksi. Toivon, että sinäkin olet osa tarinaamme<3